”Tässä  elämässä ihminen tarvitsee onneen ennen kaikkea sen, että  hänellä on jotakin tehtävää, jotakin rakastettavaa ja jotakin toivottavaa.”

Näin on todennut englantilainen kirjailija ja lehtimies Joseph Addison. Hän perusti 1700-luvulla valistusajan hengessä The Sectaror -lehden ja kannusti kansaa lukemaan ja kirjoittamaan.

Addison teki tärkeää työtä, sillä jokainen meistä tarvitsee kirjoittamisen taito – se pitää elämän hallussa. Verohelpotuksen anominen ja yleisönosaston teksti toimivat paremmin, jos me osaamme laatia ne. Me elämme kielessä ja kielemme rajat ovat maailmamme rajat. Lisäksi hyvä itseilmaisu korreloi myös aina hyvään itsetuntoon.

Kirjoittaminen parantaa

Erikseen on olemassa kirjallisuusterapia, joka terapiamuotona ei kovinkaan tuttu, mutta sen mahdollisuudet ovat. Kirjallisuusterapia perustuu siihen, että ihminen ikään kuin löytää oman elämäntilanteensa jostain valmiista tekstistä jota lukee tai tuottaa. Nämä mahdollisuudet ovat kaikissa luku- ja kirjoittamiskokemuksissa. Tämän tietävät myös kaikki, jotka kirjoittavat kirjeitä ja pitävät päiväkirjaa. Kaaoskin on selkeämpi, kun sen jäsentelee paperille.

Etenkin kriisitilanteissa päiväkirja on hyvä tunteiden työstämisväline. Kun  asian on pistänyt paperille oman itsensä ulkopuolella, se ei ole enää sellainen mukana kulkeva raskas möhkäle. Päiväkirjan kirjoittajaa eivät myöskään kahlitse ikävät säännöt – on vain yksi ainoa sääntö: mitään sääntöjä ei tarvitse noudattaa.

Sanat vapauttavat

Omien ajatusten ja tunteiden ylös kirjoittaminen voimaannuttaa. Se tekee meidät näkyviksi. Kirjoittamalla voi sanoa sellaisia asioita, mitä ei voi sanoa ääneen.

Kirjoittamalla saa kokonaiskäsityksen elämästään, löytää itsestään luovuuden, parantuu menneisyyden kipeistä muistoista, kasvaa henkisesti kohtaamaan todellisen minänsä, eheytyy ja löytää tasapainon.

Näkyväksi ihmisen tekee myös elämäkerrallinen kirjoittaminen. Vaikka ei lukijakunnaksi haluaisikaan koko Suomen kansaa, voi kirjoittaa lähisuvulle, ystäville tai vaikka omalle itselle. Kirjoittaja voi tutkia kirjoittamisen kautta omaa identiteettiään ja sitä, kuka onkaan sukupolvien ketjussa.

Omaelämäkerrallisuuden lisäksi kirjoittajalla on aina hallussaan koko mielikuvituksen maailma, josta hän voi rakentaa paperille aivan mitä tahtoo. Opetusneuvos Kirsti Mäkinen onkin todennut, että fiktion maailma on viimeinen vapauden muoto mikä meillä ihmisillä enää on.

Kirjoittaminen on osallistumista

Kirjoittamalla oppii. Kirjoittamalla voi viihdyttää ja sen kautta voi kohdata toisia ihmisiä. Kirjoittaminen on lohtu, asioiden kyseenalaistamista, elämänhallintaa ja itsetuntemusta.

Ilman kirjoittamista ja lukemista fanaattisuus ja sivistymättömyys leviävät maailmassa. Lukemalla ja kirjoittamalla estetään sotaa ja ilmastonmuutosta. Näin on julistanut ohjaaja ja kirjailija Juha Hurme. Ja hän on aivan oikeassa.

Kirjoittamisen taito on meillä  kaikilla, eikä siihen tarvita mitään hienoja välineitä. Kirjoittaminen on myös upea löytöretki ja matka, jossa ei aina tiedä minne onkaan lipun ostanut. Antoisaa kirjoittamismatkaa meille kaikille!

Taija Tuominen
kirjailija, kirjoittajakouluttaja