Koulutukset syksyllä 2011Konsepti- ja käsikirjoitusanalyysi ja uudelleenkirjoittaminen (Tampere 14.10., kouluttajana Riikka Pelo.) Konsepti kiteyttää sen, mitä, kenelle ja miten ollaan tekemässä. Käsikirjoitus pyrkii näyttämään tämän toteen sisällön ja rakenteen kokonaissuunnitelmana. Kerronnan kannalta käsikirjoitustyössä nousevat keskeisiksi teeman, rakenteen, sisällön ja muodon kysymykset. Lisäksi oleellista on se, miten nämä ovat parhaiten suhteessa toisiinsa tavoitellun vaikutuksen ja vastaanoton kannalta. Konseptia voi joutua tarkentamaan ja tarkistamaan käsikirjoitustyön eri vaiheissa. Myös käsikirjoittaminen on prosessi, jossa oikeita ratkaisuja etsitään monta kertaa, jotta kokonaisuus toimii halutulla tavalla. Työpajassa keskitytään konseptien ja käsikirjoitusten kriittiseen tarkasteluun dramaturgisesta ja kerronnallisesta kokonaisnäkökulmasta. Tavoitteena on oppia tunnistamaan toimivaa audiovisuaalista kerrontaa ja mediadramaturgiaa. Lisäksi tavoitteena on tarjota sekä käsitteellisiä työkaluja käsikirjoitusten analyysiin että metodeja käsikirjoitusten kehittelyyn ja versioiden uudelleenkirjoittamiseen käytännössä. Kouluttaja johdattaa aiheeseen, jonka jälkeen teemaa käsitellään keskusteluissa, harjoituksissa sekä palautteenannossa. Ennakkotehtävä ilmoittautuneille Lähetä tekeillä olevan projektisi konseptisuunnitelma/synopsis sekä sen pohjalta tehty mahdollinen käsikirjoitus tai muu materiaali kouluttajalle (riikkapelo7@gmail.com)10.10. mennessä. Liitä myös mukaan ajatuksesi siitä millaisia kerrontaan tai dramaturgiaan liittyviä haasteita tai ongelmia konseptissasi on. Kerro lyhyesti myös ammattiataustastasi sekä roolistasi projektissa. Jos sinulla ei ole lähettää työn alla olevaa materiaalia, koulutuksessa tehdään yhdessä harjoituksia ja puretaan olemassa olevia käsikirjoituksia. |